Pitkä aika, kyllä meri.

Here we go again! Tiedän, että ihmiset inhoaa kun tauoista ei ilmoiteta, mutta kun tää sattu vähän niinku vahingossa *koiranpentukatse*. Blogi on kokoajan pyöriny kyllä mielessä, mutta sitten oon sentään onnistunut pistää pääsykokeisiin valmistautumisen edes sen edelle. Kaikkea muuta puolturhaa on kyllä tullu tehtyä, krhhhmn... Joo, selitykset sikseen, saatte nyt naatiskella kännykkäkuvaspämmistä tässä kaiken muun diipadaapan seassa, koska pääasiallisesti oon aina unohtanu kameran kotio rientoihin lähtiessä.

Vappu meni oikeastaan ajellessa ihan kotikotiseudulle päin. Mutta koska vappuna saa hassutella/ehostautua vähän eritapaan, en voinut olla käyttämättä mahdollisuutta,jonka vapaapäivä tarjosi ja nappasin keijusiivet hyllyltä pölyttymästä. Tosin en osannut päättää haluaisinko olla badass- vai semmonen hempee kukkasiasadepisaroitaauringonvaloasöpöilykeijukainen, joten toteutin molemmat. Badassin ehkä vähän heikolla menestyksellä.

Miltä Risto Reipas näyttäisi Keijutyttönä, jos se seisoisi vinossa? No just tolta ku tossa yläpuolella.

Wendyn juoksuja edeltänyt pyometra (märkäkohtu) uusiutui juoksujen jälkeen ja päätettiin, että oli parempi leikata. Onneksi leikattiin kotikotiseudulla, jossa Wendyn operoi vieläpä tuttu lääkäri, joka on mun kisukkia (asuu vanhemmilla) tutkinut aiemmin, joten mieli oli luottavaisempi kuin jos Wendyn olisi leikannut joku puolituntematon stadissa.

Wendyn vappu ei tosin ollut tässätapauksessa hirveen kiva:

Saatiin vene siihen kuntoon, että sen pystyi viemään vesille!

Parantunut Wendykin pääsi seilaamaan, vaikkakin ensimmäistä kertaa vanhat lasten pelastusliivit päällä.

Ergonomisten asentojen mestari.

Yliopistolla odottamassa sisäänpääsyä:
 

Oli muuten semmonen koe, josta päälimmäisenä fiiliksenä jäi suuhun pahamaku ja vitutus.
Esseekysymys oli asiasta, joka oli käsitelty tuon päälimmäisen kirjan johdannossa/esipuheessa, jonka meikäläinen oli tapansa mukaan skipannut!
Edessäni istuneella henkilöllä oli nappikuulokkeet korvissa koko kokeen ajan, johto tuli paksun huiviviriltemän ja paidan alta. Jossain vaiheessa kuitenkin räpelsi niitä kuulokkeitaan niin, että johdot törrötti molempien korvien vierestä ihan näkyvästi. Kukaan valvojista ei tehnyt mitään. Ei edes kun tuota kyseistä tapausta käytettiin vessassakin. Palasi kuulokkeet päässä saliin. Joo-o, kaikki tekniset laitteet kielletty.....
 

 Ensimmäisestä kalastusreissusta käteen jäi 3 kadonnutta viehettä, joista kaksi upouusia. Toisella kertaa heivattiin katiskat pe illalla mereen ja lauantaina toisessa odotti tämä valtaisa saalis:

Sunnuntain saalis olikin sitten jo parempi. Mutta sieti ollakin, koska hirveen tuulen takia yritettiin saada toista katiskaa ylös varmaan kaks tuntia.
 

Parin päivän tehopänttäämisen jälkeen ei oikein tuo opiskelu enää maistunut.
 

 Mut hei! Sentään ysiluokan päättäreihin hankittu mekko mahtuu yhä päälle! In love with that dress since 2008.
Tukkakin melkeen samaa pituutta tällä hetkellä, oho.

Ja vähän lisää kokeisiin valmistautumista. Mulla on oikeasti ollut yläasteelta asti joku pakkomielle piirtää kaikki bilsanjutut vihkoon. Tosin ajan kulumisen lisäksi se on myös johtanut siihen, että oon oikeastaan ollut ysinoppilas jokasella bilsankurssilla, joten miksipä ei sitä toteuttais pääsykoehommiinkin. Yks ilta meni kromosomeja ja dnajuosteita piirtäessä, yläkuvassa taas kuvattuna osmoosi.


Jos noita punasolulaseja kattelee niin ei musta kyllä mitään iittalan suunnitelijaa ainakaan (toivottavasti) tule. Toi ylempi nyt on vähän kuhmulla. Tai ehkä se vois olla uutta "Laine" -sarjaa, kun kaikki lätäköt ja muuthan on jo.


Iski muuten myös materialismionnellisuus kun lampsin kauppaan ja nappasin kainalooni Dolce Gusto Piccolo -masiinan. Jee, Latte macchiato Caramellit ja muut - you are mine!

Eilen kun matkasin pääsykokeesta kotiopäin jouduin sen myöntämään - Helsinkikin on kesällä kaunis. Jouduin jättämään auton aamulla parkkiin n.1,5 kilometrin päähän koepaikasta ja takaisin tullessa oli ihan pakko istahtaa hetkeksi tohon kalliolle evästämään syömättä jäänyttä raparperipiirastani, joka mulla oli koe-eväänä mukana ollut. Kuva ei kyllä edes ihan anna oikeutta tuolle maisemalle.
Tosin vielä upeampaa oli korkeammalla Kruunuvuoressa viimesyksynä!

Lisää materialismionnellisuutta! Nuo farkut tilasin jo muutama kk sitten, mutta ne eivät silloin mahtuneet edes kunnolla päälle. Mutta whippee, nyt mahtuu! Kesäfarkut, luv juuu!
Tuo paita on eilinen ostos (ehkä pitäs vähän hillitä itseäni), johon oon jo nyt tykästynyt hirweeesti. Sehän en ollut minä, joka just ehkä kuukaus sitten katto samanmallisia kaupassa ja totes kaverille, että nää on näitä "Hey look at my lovehandles!" -paitoja.
Noniinnoniin, ihailkaapas sitten niitä jenkkiksiä! :D


Jospa tämä olisi tässä, ennen kuin venähtää yhtään kilometriä pidemmäksi. Raparpericheescaken teko kutsuu!

Aloha!

~ Annie

Tyylin evoluutio

a.k.a kuvaspämmi.

Valitettavasti oon onnistunut tuhoamaan suurimman osan niistä laatutuotoksista, mitä mun ihka ensimmäinen rippilahjarahoilla ostettu lumixini oli räpsinyt. Ne kun latasin vielä kivikautisen vanhalle pöytäkoneelleni ja kun kone tilttas niin tietokonenerona ajoin sen uusiksi ts. tyhjensin ja arvatkaa vaan oliko yhtikäs mistään varmuuskopioita? - NO EI!

Tosin, en tiedä kuinka valitettavaa se kuvien katoaminen tässä tilanteessa on, näissä jäljellä olevista/jälkeenpäin räpsityissäkin on jo ihan tarpeeksi häpeämistä!

Oivoi, if u only knew.

Lähdetäämpä vuodesta 2008. Keskimmäinen kuva on itseasiassa näistä vanhin, koska tucca lähti heinäkuussa ja tuo kaapin edessä pällistelykuva on juurikin siltä päivältä. Ja kuinka lyhyeltä se silloin tuntuikaan ja kuinka pitkältä se nyt vuosien jälkeen näyttää. Eihän tuo ole vielä edes lyhyt!

Painoa tosin on kymmenisenkiloa vähemmän, ehmn. Ilmeisesti mulla ollu joku "haluanollavoikukka"-päivä. Keltanen paita, keltaset farkut, keltanen hiuspanta. Panta ja paita löytyy edelleen, farkut on jo päässeet kirppislaatikkoon.

Viimeinen kuva on kirjoituskilpailun palkinnonjakopäivältä. Tsekatkaas mikä mekko se siellä on! Oli tuolloin vielä ihkauusi. Oonpas ollut niin tyylikäs ja hyväryhtinen poolopaitoineni :D

Siirrytään vuoteen 2009, joka mun mielestä oli mun tyylini käännekohta. Kuten yksi elämänkäännekohdista muutoinkin, sillä tuolloin astuin ensimmäistä kertaa teatterin lavalle!

Nämä kuvat on nyt sinällään hassussa järjestyksessä, että alarivi on itseasiassa keväältä, osa ihan just ennen harjoituskauden alkua. Tuossa vihreessä puumapaidassa menin silloin ekoihin harkkoihin. Liekö jopa samalta päivältä napsaistu otos. Kuinkahan tyylikkääksi oon mahtanut tuon mm.kaksi eriväristä hiuspantaa sisältävän asukokonaisuuteni ajatella.

Tuota alarivin vasemmanlaidan asukokonaisuutta pidän edelleen kivan pirtsakkana, se on päivältä jolloin täytin 17. Voin kertoa, että kyllä muuten bleisereihin ja suoriin housuihin pukeutuva kummitätini katsoi hieman oudoksuen, kun astui taloon sisälle ja synttärisankari ilmaantui tuommosissa vermeissä eteen.

Syksymmällä aloin sitten tehdä (ja käyttää) hamahelmistä tehtyjä korviksia. Vasemmassa yläkulmassa on muuten havaittavissa taas tuttu mekkonen!

Nämäkin on vielä 2009 syksyltä. Tuohon mustavalkokuvan mustavalkoasukokonaisuuteen kuului vielä eriväriset sukatkin. Toinen musta, toinen valkoinen. Että mä olin poheeemi! Ja taas tuo sama kaapinpahanen! Ja tuo valkoinen sydänkoru, joka on nyttemmin jäänyt vähemmälle käytölle. Muistan kuinka vuotta myöhemmin keväällä yksi teatterikavereistani sanoi, että se näyttää ihan lastenrattaista pöllityltä. Niinhän se ehkä näyttääkin.

2010. Melkein jo kirjoitin, että alkaa näyttää paremmalta, kunnes bongasin tuon pinkin paljettivyön! Sitä tuli yhdisteltyä valitettavan paljon. Ja se löystyi yllättävän äkkiä, tai sitten meno vaan kävi niin villiksi, ettei se pysynyt enää kiinni!

Alarivi on muuten kaikki joitain juhlapäiviä. Vasen alakulma on kuvattu vappuna, älkää ottako sitä niin tosissanne, en lähtenyt sienipäänä liikenteeseen sentään. Seuraavana on juhannus glittervöineen ja sen jälkeen taannuttiinkin tammikuuhun ja kaverin synttäreihin! Mustavalkoasu, tällä kertaa muistaakseni ilman niitä erivärisiä ernuilusukkia oli jostain meidän kaveriporukan mustavalko-teemabileistä.

Tässä kollaasissa näkyy jo tuo mun heinähattunikin, joka vielä päälleistumisestakin huolimatta on tänäpäivänä käyttökelpoinen!

2011 saalis jäi vähän laihaksi. Tykkään ihan älysti noista keltasista sukkiksista, mutta on vaan niin vähän vaatteita, joidenka kanssa ne sopii. Nyyyh. Muttahei ensmäsiä kuvia ekasta omasta kämpästä! Keskellä sitten lisää juhlahumua á la ylppärit. Kerrankin sain tuntea olevani hiukan pidempi 10 sentin kiilakoroissa. Ja askel vaappu ku pingviinillä, kun ei korkkareista pahemmin kokemusta ollut. Viimeinen, ah, niin ihastuttava teinipeilityskin on ennen joitain juhlia otettu, itseasiassa taisi olla viimevuonna edesmenneen tätini synttärijuhlia ennen.

Harmi kun ylppärimekolle ei ole ollu oikeen käyttöä tuon jälkeen, se lepäilee kotikotona vaatekaapissa. Nyt joku äkkiä naimisiin ja kutsua tänne päin niin pääsee tuokin mekko taas pois kaapista pölyttymästä!

2012 ja elo omassa kämpässä kaukana kaukana (keski-suomessa) jatkui ja niin jatkui myös tyylin muovautuminen siihen, mitä se tänäpäivänä on! Ja niin, mikä ruutupaitakausi? Harmi, ettei kokokuvia ollut montaa kelvollista, mutta noissa naamakuvissakin paistaa kahdessa nuo ruutukaulukset. Ruutupaitakausi otti kunnon kickstartin keväällä kun totesin, että nehän on oikein käypiä paitoja teatteriharjoituksiin! Ja niin se kausi sitten jatkui syksyllä, kuten vasemmasta yläkulmasta näkyy. Sillon oltiin kaverin kanssa bongattu Justimusfilms youtubesta ja muutamat lausahdukset heidän videoistaan jäi elämään hokemina meidän arkipuheeseen. Tuo kuva lienee hyvä todiste siitä; "Mul on sun toinen kenkä" -poseeraus.

Ylärivin oikean laidan kaksi kuvaa on Roomasta. Meinas mennä koko loma plörinäks ja viikon ekoissa kuvissa hengailenkin sitten Roomasta ostetussa koon liian isossa tunikassa ja legginseissä, koska laukku jäikin sitten Pariisiin muutamaksi päiväksi, hnnggh. Nuo kuvat on otettu jo laukun saapumisen jälkeen ja tuolloin mulla oli sitten joku hattu+kukkavillitys, joista jälkimmäinen (mm.kera tuon samaisen mekon) jatkui seuraavalle vuodelle. Punaiset farkut sen sijaan pääsee ulkoilemaan noin kerran vuodessa, koska en oo vielä löytänyt niille tarpeeksi montaa pätevää paitatoveria.

Jäi sitten vuoden 2013 kuvasaaliskin hieman vajaavaiseksi. Naamakuvia kyllä löyty, mutta niistä ei kauheasti selviä muuta kuin tuo tukka. Jeaahhh, omg, tukka lähti! Mitäpä ei teatterin vuoksi. No ei, olihan se ensin kampaajakaverin käsittelyn jäljiltä kirkuvapunainen ja lyhyt, oikealla puolella oli vähän pidempi "lirpake", jonka viemisestä roolin vuoksi olin hieman katkera. Mutta enempi sydämeni itki verta sen vuoksi, että vihdoin kun tukka oli saatu punaiseksi jälleen niin johan se "etuus" multa jo vietiin. Näissä kuvissa tuo tosin on jo hieman kasvanutkin, yläkuvat on esityskauden puolvälistä ja alarivin oikeakulma esityskauden monttubileistä.

Ylhäällä kuvaurekvisiittana v.2012 kesän lavasteiden jämät, jotka lavan (vasemmassa kuvassa selkäni takana) luota löytyi. Mutta eipäs nyt hautauduta vielä teatterin maailmaan, vaan palataan tämän postauksen aiheeseen. Huomatkaa, korkkarit on löytäneet tiensä elämääni! Ja tuosta ottikin helmallinen kausi alkunsa. Kellohelmat alkoi kiehtoa tuon syksyn jälkeen entistä enemmän.

Vasen alakulma on vähän pimeä, tuo on taas keski-suomesta, kun matkasin valmistujaisiin muutaman etänä tehdyn kuukauden jälkeen. Tuota järvimaisemaa on kyllä ikävä.

Saanen esitellä, helmavillitys 2014! Joskus loppuvuodesta mulla oli joku rokkivillitys, kun taas kevät/kesä oli semmosta kukkatyttöily/something like fifties -meininkiä.

Tadaa! Toivottavasti kuvat edes puhui enemmän tämän postauksen aiheesta, koska mulla tapani mukaan karkas taas langat käsistä. Kuvat on eri kameroilla räpsittyjä, joten laaduissa voi olla ja varmasti onkin isojakin eroja.

Mikä kausi teidän silmäänne miellyttää eniten? Itse voisin todeta, että nykypäivä ja pari viimeisintä vuotta. Mut hei, jokin asia ei sentään oo muuttunu, nimittäin kuvauspaikkajumitus! Mitäpä sitä muita paikkoja ettimään kun on yks hyvä löytyny! T.entinen kaapinedustajajumi, nykyinen tyhjäseinätilajumi.

Nyt ranskan käännöstehtävän pariin!

~Annie

Liebster Award

Sain haasteen jo niin kauan sitten, että ihan hävettää, kun vastaamisessa on mennyt näin kauan!

Eli nyt onkin sitten vuorossa The Liebster Award- haaste, jonka tarkoitus on saada näkyvyyttä alle 1000 lukijan blogeille.  Täytyy siis vastata 11 kysymykseen, keksiä 11 lisää ja haastaa lisää bloggaajia mukaan.

Itse sain tämän haasteen Hallittu Kaaos -blogin Saralta.


1. Oliko #thedress -kohumekko sinun silmissäsi sini-musta, valko-kultainen vai jotain ihan muuta?
-Äh, kyllästyin jo siihen mekkodraamaan niin, että olkoon vaikka sinivalkoinen! Ihkaoikeasti taisin ihan ekassa näkemässäni kuvassa nähdä sen sini-mustana.

2. Mikä on suurin ongelma, joka vaivaa maailmaamme tällä hetkellä? Odotan kunnon perusteluja.
- Tämä on vaikea. Koko maailmaahan vaivaa vaikka mikä, mutta eniten itseä nyt koskettaa juurikin työttömyys. Haastatteluissa yleensä todetaan, että mulla on liian vähän kokemusta, mutta mistä sitä kokemusta saa, kun töitä ei juuri sen puuttumisen vuoksi saa? Ihme oravanpyörä.

3. Millainen on tietokoneesi/kännykkäsi taustakuva? Linkkaa/laita tähän jos haluat.
-Siellä pönöttää tällä hetkellä vaippamonsterin -nimeä kantava karvaotus Wendy. Wempulalla on juoksut, siksi siis housut, joista tuo ensimmäinen lempinimi.

4. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi?
-Kaikessa yksinkertaisuudessaan Taitelija. Olin kova piirtämään ja ihan ärsyttää, miten taidot on ruostuneet. Piirsin paremmin seittemänvuotiaana kuin nykyään. Hups.

5. Mistä asiasta pidät eniten bloggaamisessa?
- Se, että pääsee käyttämään mielikuvitusta ja kirjoitustaitoa! (nii mitä) Ei, mutta oikiasti tykkään ihan hirmusti kirjottaa ja joskus se inspis iskee niin, että saan jopa ihan hauskaa tekstiä aikaiseksi.

6. Kuvaile tyyliäsi kolmella sanalla.
- Jahas, hmm. Värikäs, omaperäinen (wnb) ja mekokas (on se sana!!)

7. Kuinka monta kirjaa luet keskimäärin kolmen kuukauden aikana?
-Ehhmn. Nolla. Jos tätä ois kysytty joskus yläaste-lukioaikoihin niin tulos ois ollu varmaan jotain kolmen luokkaa ihan ilman koekirjojakin.

8. Paras karkkipussi?
- AAAAPUA! Joku jossa on salmiakkia ja hedelmäkarsuloita. Aarrearkku! Aarrearkku on bueno.

9. Millainen on kielitaitosi, eli mitä kieliä osaat ja kuinka hyvin?
- KIELET <3 Suomi, Englanti, Ruotsi, Ranska, Espanja, Italia ja Saksa taitaa Cv:ssäkin pönöttää, vaikka kolmesta viimeisestä (eritoten viimeisestä) osaan ihan vaan alkeet.

10. Mikä on tuloksesi MBTI-testissä? (esim. http://www.personality-tests.info/fi/test.php) 
Mitä mieltä olet, pitääkö paikkansa sinun kohdallasi? (Toki vain nettitesti ja ei välttämättä anna parasta vastausta, mutta. Googlettamalla löytyy lisätietoa).
- INFP. En ihan täysin tajunnu tota, mutta paljonhan sieltä löyty saman persoonallisuuden omaavia julkimoita, joista itse tykkään :D Ja kyllä ainakin tää "Idiosyncratic dreamers with strong imaginations"  pitää paikkansa


11. Uskotko siihen, että Maan ulkopuolella on elämää? Perustele.
- Eiköhän tuolla jossain joitain mikrobeja ainakin möllöttele.



Valitettavasti mun kohdallani haaste tyssää (ainakin toistaiseksi) tähän, koska kaikkiin bloggaajiin, joihin ajattelin kynteni iskeä, on joku muu ehtinyt käydä käsiksi ensin!
Aikainen lintu madon nappaa ja sitä rataa.






~Annie

Roikkumaan jäänyt

Tarkoitus oli kyhätä kasaan postaus jo viikko sitten,mut kaikki päivät on vaan kadonneet jonnekin.

Epätoivoisesti yritin silloin jotain asukuvaakin saada aikaiseksi, mutta eipä nekään onnistuneet. Oikeastaan ainoa hyvä asia oli aurinkoinen sää ulkona ja tennarikauden korkkaus! Tälle viikollehan luvattiin takatalvea, mutta onneks lämpötilat on käyneet pakkasella vain öisin. Pienehkö jei sille, vaikka nää aurinkoiset säät aiheuttaakin sen, että joka aamu kun avaa verhot näkee nuo suoraan kauhuelokuvista olevat ikkunat. *skriik skriik skriik*. Meillä kun tuo karvaotus vielä tuhertaa kuononsa kanssa olkkarin ikkunan a.k.a stalkkeripaikkansa sisäpuoleltakin sen lisäksi, että ulkopuolella on joku jäätävä pölykakkahiukkaskerrostuma.

Viikko sitten pöydällä odotti myös pinkka tekemättömiä saksan itsenäisen suorituksen tehtäviä. Mikä siinä on, että kaikki pitää aina jättää viimetippaan? Sen sijaan, että oisin saanut tehtyä ne jo viikolla, meni koko viikonloppu niiden töhertämiseen ja eilisessä iltaliankokeessakin mun aivot paisui ja purskahteli ulos saksan sanoja, oi miksi!

Viikollahan tekemistä häiritsi tosiaan se,että yläkerrassa kuulosti olevan meneillään vähintäänkin maailmanloppu ellei enemmän. Naapuriparin riitelystä lähes surkuhupaisaa teki oikeastaan heidän todella laaja sanavarastonsa:
"LOPETA SAATANA!"
"VITTU!"
"PERKELEEN ÄMMÄ!"
"SAATANA!"
"HAISTA VITTU!"
"PERKELE!"
"FUCK YOU!"
"NYT MÄ VITTU SAATANAN ÄMMÄ LÄHDEN!"
"PERKELE!"
"PASKA!"


Ja mikäli kuulin yhtään oikein, koko juttu lähti siitä, että nainen lauloi! Eikä itseasiassa edes huonosti, sen verta, mitä nyt äänen ilman sen kummempia sanoituksia, kuulin.

Mun vaatetilauksenikin saapui viimeviikolla. Suorastaan rakastuin mun uuteen keltaiseen hamoseeni, jota kyttäilin pitkän aikaa nettikaupassa ja odotus palkittiin! 25 euron hamonen maksoikin yllättäen muutaman päivän ajan vain 12 euroa ja silloinhan meikälikka iski kiinni!

Pitäis oikeasti nyt tehdä jotain tolle kuvauspaikalle kun pönötän aina samassa kohtaa. Kämpässä vaan ei muualla oikein salonkikelpoista kuvausaluetta ole ja uloshan en voi mennä, koska en omista jalustaa enkä myöskään hovikuvaajaa, sillä sinä aikana kun aurinko jaksaa meitä säteillään ilahduttaa, on orjatyöläiseni avokki töissä.


Tuo paita on myös uusi rakkauteni kohde, siinä on söpsäköitä pikkuankkureita!

Olin olevinani niin seiloria että! Tuo talvella lumihiutaletta/pohjantähteä kaulassani esittänyt kaulakoru oli nyt kuvitteellinen ruori. Hahah. Niimpä niin.


Oon tässä koittanut saada kanssa vaatekaappeihin tolkkua ja yks päivä meni siihen, että viskoin kaiken pihalle ja tuskastelin korien ja hyllyjen siirtämisen kanssa, mutta ei nuo vaan toimi.

Nuo korit on ihan tajuttoman epäkäytännöllisiä. Paitapinot ei joko mahdu niihin tai kaatuu ja sukat/alushousut tipahtelee väleistä. Hmmghh. Mulla on vieläkin kaks ikean kassillista kuteita makkarin lattialla ja olkkarin kaapin kahvasta roikkuu muutama paidanreppana ja yhdet shortsihaalarit. Eieiei. Kaappien hyllyt itsessään on syvyydeltään suurempia kuin leveydeltään, mikä tekee niistäkin epäkäytännöllisiä, kun kahta paitapinoa ei edes saa vierekkäin, vaan ne pitää tunkea "peräkkäin" ja perällä olevassa pinossa jää kaikki aina käyttänättä ja äaäaäaäaäaä.


Nyt kyllä menee niin firstworldprobleemaksi taas, että parempi poistua!


Ainiijuu, olihan mulla tuolla haatekin, mutta ajattelin tosiaan kirjoittaa tän pidemmän aikaa roikkuneen postauksen ensin pois alta. Ja pitäishän tässä keksiä haastettaviakin jajaja äh.


Blogin ulkoasuunkin olin suunitellut jotain, mutta sekin jäi puolitiehen.

La vità è difficile.


Lopuksi vielä aamun tuccafiilis (avec. haukkudin punainen raapaisujälki, ei, en ole epätoivoisesti yrittänyt photoshopata itselleni grand canyonin kokoista tissivakoa) päiväänne ilahduttamaan:

They told me I could be anything, so I became the medusa.

Ravintola-alan nurjapuoli

Varoitan, luvassa pitkän pitkä avautuminen.

___

Työllistymistilanne on Suomessa muutenkin tällä hetkellä, eritoten tietyissä kaupungeissa todella heikko. Tällä seudulla töitä riittäisi ja en ole varmaan koko elämäni aikana lähettänyt niin montaa työhakemusta kuin viimevuoden sekä nyt alkuvuoden aikana. ”Juu kiitos ei” –vastauksia tulee, mutta niitäkään ei aina. Haastattelukutsuja vielä harvemmin. Mulla on kertynyt työkokemusta 16-vuotiaasta lähtien.  Olen siis työskennellyt 7 vuoden aikana vähintään pari viikkoa joka vuosi. Alaikäisenähän kyseiset työkokemukset olivat lyhyempiä, mutta 18-vuotiaana työllistyin jo koko kesäksi. Kokemusta on ties minkälaisista paikoista, majoitusalalta, kahvilasta, turistioppaan työstä ja totta kai keittiötyöstä. Hakemuskirjeisiin panostan ja CV:täkin on kehuttu hyväksi/selkeäksi. Silti olen työtön ja saan kokoajan nähdä enemmän ja enemmän vaivaa työnhakuprosessiin, koska yksinkertaisesti sanottuna viimeisimmät työpaikat ovat myrkyttäneet työnsaantimahdollisuuteni.


Kuinka moni uskoo sitä hermostunutta haastateltavana istuvaa nuorta, joka yrittää kaikin keinoin selittää, että vika ei ole ollut hänessä, kun edelliset esimiehet ovat puhelimessa vakavalla äänellä esittäneet totuutena jotain aivan muuta? Niin.

Viimevuonna muuton yhteydessä työllistyin tammikuussa pizzeriaan X. Lisäkseni töissä oli nuori omistaja, hänen ystävänsä (vuoromestari) sekä hänen vanhempansa ja kaksi ulkopuolista opiskelijaa. Paikassa ei toiminut oikeastaan mikään. Kassasysteemi oli todella hankala ja sitä minulle ei edes opetettu kunnolla. Uuni ja korttipääte reistailivat tuontuosta. Vuoromestarilla oli ongelmia miehensä ex-vaimon kanssa ja tämä ravasi tuon tuosta takahuoneeseen (ja sieltä ulos tupakalle) vastaamaan puhelimeen tai soittamaan jollekin. Ja tämän henkilön kanssahan minä suurimman osan vuoroistani tein. Olin töissä 13.1-23.2. Tuona aikana tein KAHDEKSAN vuoroa, joista suurin osa oli NELJÄTUNTISIA. 23.2 menin erikseen vapaapäivänäni työpaikalle esimiehen kutsusta. Ja ihan vain irtisanottavaksi. Työtodistuksesta en hyödy mitään, sillä siinä lukee ”irtisanottu koeajan perusteella”. Syyksi omistaja ilmoitti, etten ollut hänen mielestään ”kehittynyt tarpeeksi nopeasti”. Niin, koska reilun 30 tunnin perusteellahan noin voi sanoa, kun oma opetuskin on ontunut ja on itse ollut paikalla ehkä kahden vuoroni aikana. Minulle oli vasta kerrottu, että mm. gluteeniton pohja pitikin lyödä kassasta erikseen jonkin ihme mutkan kautta, koska siitä otettiin lisähintaa.


Seuraavaksi vietin muutaman kuukauden työttömänä. Huhtikuussa työllistyin ”vuoropäälliköksi” ravintolaan Y. Painotin haastattelussa, että mulla ei tosiaan ole kokemusta paljoa ja olisin ollut ihan tyytyväinen esimerkiksi myös avoinna olleeseen kokin paikkaan. Tehtiin paperit, jossa alunperin sovittiin 4 viikon harjoitteluajasta, jolloin palkka olisi ollut kahdeksan-yhdeksän euroa ja harjoittelun jälkeen se nousisi n.kolmeentoista. Kuitenkin kun sain paperit kouraani harjoitteluaika kestikin sopivasti huhtikuusta heinäkuun puoleen väliin asti. No, kunhan palkkaa tulisi niin ok. En ollut edes nähnyt vielä koko keittiötäkään kun menin ensimmäisenä aamuna töihin yksin. En ollut tietoinen a) mistä mitäkin löytyy tai b) mitä kaikkea pitäisi valmistella c) kuinka paljon porukkaa ylipäätään kävi lounaalla noin keskimäärin. Pöydällä oli vain lappu, jossa kerrottiin että lounaana on karjalanpaistia ja mistä löytäisin lihat. Jahas.

Parin tunnin sisään paikalle kuitenkin ilmaantui niin keittiöapulainen kuin keittiöpäällikkökin (joka tosin suunnisti toimistoonsa, jossa oikeastaan koko työssäoloaikani viettikin). Toukokuunpuolella keittiöpäällikön käytös muuttui radikaalisti. Jos tekemistä ei ollut ja tutkailimme hetkenkään työkaverin kanssa seuraavan päivän lounasta ja mietimme esivalmistelumahdollisuuksia saimme huomautuksen, että voi tehdä muutakin kuin seisoskella!

Ensimmäisen iltavuoroni kohdalla esimies oli tilannut alakerran kylmiöön KOLMESATAA KILOA kanaa, koska sitä kuulemma menee ihan hirveästi kesänaikana ja niitä on hyvä paistella valmiiksi jätesäkkeihin pakkaseen! Seuraavana päivänä olisi ollut tentti, mutta lupauduin tulemaan päiväksi ihan vaan paistamaan kanaa, koska kylmiössä oli vielä edellisestäkin kuormasta aivan tajuton määrä broilerin fileitä jäljellä.


Palataan kuitenkin vielä siihen iltavuoroon. Samana iltana töissä olleella tarjoilijalla oli mukana kaksi alle kouluikäistä muksuaan, jotka hengasivat päivän KEITTIÖSSÄ UUNIN VIERESSÄ. Ja ravasivat ulos ja sisään samoilla kengillä kokoajan. Hygieenistä. Ko. tarjoilija jäi illaksi kanssani töihin. Itse olin keittiön tiskit hoitanut ja pessyt lattiat sekä tasot ym. Kysyin, onko ok, jos lähden kotiin. Salihenkilö vastasi myöntävästi ja jäi vielä tiskaamaan salin tiskejä (sekä puhdistamaan tiskionetta).


Seuraavana aamuna sain viestin esimieheltä, että mitä on käynyt kun keittiö on kuin myrskyn jäljiltä!
Täh? Töissä minua vastaan tuli vihainen esimies, joka väitti, että en ollut pessyt tasoja tai lattioita ollenkaan ja tiskit on vielä nurkassa ja tiskikone pesemättä! ”Aamulla tuli kärpäset vastaan ku tulin tänne!!”
Kärpäsethän ei pääse sisään ovista ja ikkunoista, jotka oli aina koko aukioloajan auki?
Joo, lattialla oli mustia kengän jälkiä ja tiskikone tosiaan pesemättä ja tiskit nurkassa. Mutta lattian olin kyllä pessyt ennen omaa lähtöäni, että niin, kenenköhän olivat kengänjäljet.....
Tiskone ei vastuulleni kuulu ja siitä huomautettuani pomo vain mutisi jotain vastaukseksi.
Tiskit olivat nurkassa, sen myönnän, mutta siellä ne olivat kuivumassa olleet joka aamu jonkun muunkin jäljiltä.


Esimies oli myös hirveän tarkka siitä, että MITÄÄN ei heitetty pois ja haukkui suomalaiset kokit (vuoden meksikossa asuminen tekikin hänestä niin ulkomaalaisen). Miltä kuulostaa se, että kanojen paistorasvasta keittettiin kanaliemi, jota säilytettiin kaapissa viikkoja ja keiteltiin aina uudestaan? Broiskunpalasia ei tarvinnut rasvasta ronkkia pois, vaan ne olivat osa lientä! Kuulemma säilyy ihan hyvin kun keitellään lisää!
Samoin tuo kanojen lounaspöytään meno: Esipaisto parillalla --> uuuniin --> jäähdytys pöydällä pakissa (koska jäähdytyskaappiin mahtui vain yksi syvä GN1) --> jätesäkkiin pakkaseen -> sulatus --> aamulla uuuniin -> lounaspöytään -> jämien jäähdytys pöydällä -> kylmiöön -> uuniin -> pöytään ?


Päivä ennen triplapalkkaista pyhäpäivää esimies ilmoitti irtisanovansa mut. Ei mitään syytä, mutta huusi kyllä vielä perään, että kai merkkasin listaan olleeni sinäkin aamuna myöhässä! Olin myöhästynyt KERRAN 5 minuuttia, kun taas hän itse oli 1,5h myöhässä haastattelustani ja sinäkin aamuna tuli keittiöön 8.20. Kahdeksalta itse saapuessani paikalla ei ollut KETÄÄN MISSÄÄN. 
Olin joka päivä väh.vartin ylitöissä, mutta palkkaa sain 150euroa vähemmän kuin piti....
Ja tämä viimeisin kokemus se vasta mahtava olikin. Pizzeria Ö, marraskuu. Omistaja ja työntekijät ulkomaalaisia. Omistaja itse teki vain paperihommia ja esimiehen virkaa toimitti toinen henkilö, lisäksi töissä oli yksi kokoaikainen henkilö ja toinen vasta aloittanut nuorempi poika, joka teki vain viikonloppuja. Töissä oli tosi mukava olla ja ennen joulua mulle luvattiin, että vuoden vaihteen jälkeen nostettaisiin palkkaakin. Vuorojakin tulisi lisää, koska pärjään hyvin yksin ja tämä nuorempi sälli jätettäisiin hetkeksi pois.

Ennen uutta vuotta menin töihin. Aamulla vatsaa väänsi, mutta olo ei ollut sen kummoisempi. Tarkennettakoon tässä kohtaa, että mulla oli menkat päällä ja olin muutenkin pienestä asti kärsinyt satunnaisista mahakivuista, joista ei ollut sen kummempaa haittaa. Menin töihin, omistaja oli ollut avaamassa ovet ja oli vielä paikalla odottamassa saapumistani.

Laskin kassan, josta puuttui edellisen illan jäljiltä 70 euroa. Laskin uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Edelleen ko. summa puuttui. Sanoin tästä omistajalle, joka soitti esimiehelle. En tiedä, mitä he puhuivat, koska keskustelivat omalla äidinkielellään.

Ehdin olla töissä tunnin, ottaa vastaan ensimmäisen tilausken kun mahaa väänsi tosissaan, tuli huono olo ja hädin tuskin ehdin kassalta vessaan asti. Kuulin kun asiakkaita tuli lisää, omistaja tuli huutelemaan vessan oven taakse. Totesin olevani sen verta heikossa hapessa, että en kyllä pystyisi 10-tuntiseen työpäivään, kun jäisin vielä paikalle yksin. En aikonut ottaa vastuuta asiakkaiden sairastumisesta, kun en itsekään tiennyt, mistä tämä äkkinäinen pahoinvointi johtui. Omistaja soitti toiselle työntekijälle, ei saanut tätä kiinni. Sitten esimiehelle, joka ei myöskään päässyt tulemaan, mutta antoi minulle luvan lähteä. Tai näin ainakin omistaja minulle ”tulkkasi” puhelun jälkeen.

Seuraava vuoro oli vasta 5 päivän päästä ja päivää ennen sitä sain aamulla tekstarin, että vuoroni on poistettu listalta, työvaatteet palautettava viimeistään x.päivään mennessä ja palkka maksettaisiin viimeistään y.päivänä. OOOKEI? Eniten tuota viestiä seuraavaa olotilaa kuvasi hämmennys. Miksi? Mullehan oli juuri luvattu palkannousua ja se yksi poissaolokin tuntui olevan ok.... Syytettiinkö mua nyt niiden rahojen kähveltämisestä?

Googlasin kaikki mahdolliset TESit ja muut, että voisin perustella kantani kun seuraavana päivänä menin työpaikalle. Tekstiviesti-irtisanominen on laiton. Kuin myös sairaspoissaolon perusteella irtisanominen sekä se, että mua todisteitta syytettäisiin rahojen katoamisesta.
”Mä en pidä kikkailusta”
Seisoin ihan kysymysmerkkinä esimiehen edessä. Hän perusteli siis irtisanomisen sillä, että olin ollut sen yhden päivän pois ja TAHALLANI TULLUT TÖIHIN vaikka TIESIN olevani kipeä. No en todellakaan, mitä mä olisin siitä hyötynyt?
Yritin selittää tilannetta, mutta ”TURHA SELITTÄÄ MITÄÄN”, koska hän tietää, koska hänellä on ennenkin ollut tällaisia tapauksia ja kyllä tulisi toistumaan jne. Huoh. Pyysin työtodistusta ja kirjallista lappua irtisanomisesta.
Kuulemma näitäkään ei ollut pakko antaa, koska koeaika oli vielä päällä. Vetosin lukeneeni TESiä viimeksi samaisena aamuna.
”Turha väitellä. Mä tiedän nää asiat”
Sanoin rauhallisella äänellä varmistavani asian vielä liitolta. Tässä vaiheessa esimies hurjistui.
”KYLLÄ MULTA LAKIMIEHIÄ LÖYTYY!!”
Mmmitä? Niin että hänen ei ollut pakko antaa mulle pyytämiäni todistuksia, mutta mun olisi vielä irtisanomisen jälkeen pitänyt lähettää hänelle lääkärintodistus, vaikka nimenomaan olin häneltä saanut luvan olla sen yhden päivän pois?
Palkka tuli 4 päivää myöhässä, mutta työtodistusta en ole saanut vieläkään.

Eipä näillä työsuhteilla paljoa haastatteluissa kehuskella. Mutta jos jätän ne CV:stä pois, on siellä mukava vuoden aukko, joka ei ole yhtään sen parempi. Työsuhteen päättymisistä on turha keksiä muuta versiota, sillä jossain vaiheessa päivämäärät kuitenkin tulee puheeksi tai joku soittaa jollekin edellisistä esimiehistä.

Mitäpä tässä. Nuo edelliset paikat ovat tuhonneet työnsaantimahdollisuuteni ja oikeastaan kiinnostukseni koko alaa kohtaan. Vaan on sitä jotain oppinutkin. Ikinä en mene enää töihin ilman koevuoroa ja sopimukset lähtee liitolle tarkistettaviksi.
Tähän voisi vielä lisätä, että nollasopimuksiinkaan en kyllä enää suostu. Kaksi sellaista ollu viime elokuusta olemassa ja vuoroja lupailtiin, mutta kas kummaa, yhtäkään en ole saanut.
Nollasopimukset ovat ravintola- alan syöpä.

Katkeriin tunnelmiin,
Annie